Lukijat

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

11. Senni ja Ira- meidän tarinamme


" Cause all of me loves all of you "




Meidän tarinamme alkoi viime vuonna Heinäkuun 14. päivä. Menin Iralla estetunnilla ja sanoin voisivani hypätä sillä uudestaankin. Siitä kaikki sitten alkoi.

" En ehkä osaa sulle puhua, jos annetaan ajan kulua "

Siitä päivästä lähtien yhä useammin ja useammin listassa nimeni perässä luki Iran nimi.
Alkuun jännitin ja välillä jopa pelkäsin Iran hoitamista. Yleensä jouduin pyytämään jonkun avuksi ja monesti ajattelin etten koskaan voisi aloittaa ponin hoitamista koska pelkäsin niin paljon.

Tykkäsin kuitenkin aina ratsastaa Iralla. Poni sai minut aina hymyilemään viimeistään tunnin päätteeksi.
Tuli syksy, ja opettajani vaihtui. Iralla meneminen ei kuitenkaan loppunut, päinvastoin se joulua kohden runsastui. Opin hiljalleen luottamaan Iraan, mutta jännitin silti arkisia asioita: riimun laittamista kaulalta päähän, satulan laittoa...
Silti kuitenkin haaveilin usein uskaltavani joskus hoitavani Iraa, sillä taisin olla jo ainakin hieman rakastunut poniin.

" Hullu sä et ole mutta juuri nyt on vaikeaa "



Joulun jälkeen moni asia muuttui. Rupesin ohjaamaan aikuisten alkeisryhmää tallissa jonka myötä sain itsekin paljon varmuutta erilaisten hevosten käsittelyyn. Samalla varmuuteni Iran kanssa kasvoi, ja aloin ottamaan vähitellen vastuuta sen kuntoonlaitosta lasten tunneille.
Tammikuussa starttasimme ensimmäisissä harjoituskisoissamme, ja vain hetki kisojen jälkeen tein päätöksen aloittaa Iran hoitaminen.

" Emme saa hylätä toisiamme, entä jos sittenkin rakastumme?

(c) Leea Kohonen


Alkuun jännitin Iran hoitajanakin myös Iran hoitamista. Hiljalleen kuitenkin aloin luottamaan Iraan. Sain opettajilta monia hyviä vinkkejä Iran suhteen ja homma alkoi hetkittäin toimia.

" Lupaan olla sun, kun päivä kääntyy iltaan ja pöly laskeutuu "

(c) Aino Ihalainen

Alettiin sitten enemmän käymään Iran kanssa kisoissa. Mentiin estekisoissa pikkuluokkia ja koulukisoissa C:tä. Puhtaita ratoja ja pari sijoitustakin tarttui matkaan, hylkäämisiltä vältyttiin. Samalla rupesin käymään itse enemmän tallilla ja lähes joka päivä kun Ira tunneille meni laitoin sen kuntoon -ja niin teen edelleen. Opin luottamaan Iraan, ja Ira ehkä jopa minuun.
Joskus joku aikuinen mulle sanoi, että se taitaa olla sun paras kaveri kun sitä voit noin vain halata. Ja se juuri Ira taitaa ollakin, mun paras kaveri.

(c) Jutta Sihvola

Kevät tuli ja Iran kanssa puuhastelu alkoi sujumaan jo rutiinilla. Aloin odottamaan aina Iran näkemistä ja aina halusin ensimmäiseksi tallilla käydä sen luona. Edelleenkin autoin Iran kuntoonlaitoissa ja monet lapset ihastelivat sitä kuinka uskalsin käsitellä Iraa. Aina oli vain todettava heillekin, että asiat eivät ihan aina ole olleet näin ja mekin ollaan niiin paljon harjoiteltu.

" Yksi pieni elämä, suuri valo sisällä. Katson hiljaa nukkuvaa, katson lohdun kantajaa. "


Olen oppinut Iralta ihan hirveästi kaikesta. Ira on opettanut mitä on käsitellä vähän haastavampaa tammaa isolla T:llä, mitä on ratsastaa joskus pohkeelle hidasta ponia, mitä on käskeä jännittynyttä ponia tuomaripäätyyn. Ja ehkä kaikkein tärkein: Mitä on hevosen ja ihmisen välinen ystävyys.

" Olit vaara liian suuri kiertää, liian houkuttava ohittaa. "


(c) Sara Vornanen

Nyt meillä Iran kanssa menee hyvin. Menen Iralla nyt ehkä vähän vähemmän, koska mun täytyy oppia menemään erilaisilla hevosilla jos aion hakea tulevaisuudessa ratsastuksenohjaajaksi. Iraa kuitenkin monta kertaa viikossa hoidan.


(c) Aino Ihalainen



Hassua, että me ollaan nyt tultu tähän. Alunperin ennen joulua etsiskelimme mulle isompaa hevosta esteille isompiin luokkiin, mutta kaikki päätyikin Iraan. En olisi ehkä koskaan uskonut tätä jos joku olisi mulle tullut sanomaan että hei, sun tuleva hoitoponi on Ira. Toisin kuitenkin kävi, mutta mitään en vaihtaisi pois!

(c) Sara Vornanen



Munhan piti siis kirjoittaa tää postaus vasta kyselyn päätyttyä, mutta houkutus kirjoittaa tämä postaus oli liian suuri. Kyselyyn voit edelleen kuitenkin vastata internetversion puolella, mutta toista postausta meidän tarinastamme en tee.






Ja tämä kuva on tässä vain koska Kasa halusi :D
(c) Sara Vornanen




keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

10. Rimakammosta- mitä se oikein on?

Pelottaa, jännittää ja ahdistaa. Ennen estettä sydän hakkaa itsensä rinnasta ulos ja lukkiudut pelkotilaan. Esteen edessä hevonen pysähtyy. Jännittää entistäkin enemmän.
Sitä voi kutsua rimakammoksi.

(c) Aino Ihalainen

Rimakammo on yleensä seurausta tippumisesta tai loukkaantumisesta, mutta joillekin jännitys voi tulla ihan itsestään. Jännityksestä kannattaa aina jutella omalle ratsastuksenopettajalle. Opettajat osaavat yleensä tukea ratsastajaa tilanteessa, antaa varmempia hevosia tunneille ja helpottaa tehtäviä.

(c) Sara Vornanen

Pelko estää tietysti oppimisen, eikä ole hyvä juttu jos pelkää. Ratsastustunneilla täytyisi päästä oppimaan, onnistumaan ja välillä epäonnistumaan, ei pelkäämään. Jos paha rimakammo tulee, kannattaa miettiä monia asioita. Olenko liian vaikealla tunnilla? Onko hevoset joilla ratsastan minulle liian vaikeita? Olenko mennyt tunneilla reilusti tasoni yli?
Joskus on hyvä myöntää itselleen, että hei, en ole vielä niin taitava, mutta ei minun tarvitsekaan olla. Jokainen oppii omaa vauhtiaan, ja on parempi edetä hitaasti ja varmasti. Tunnin vaihtaminen helpompaan voi joskus auttaa hyvinkin paljon.
(c) Janni Rinne


Itselläni rimakammo alkoi viime syksynä monien tippumisien seurauksena. Pari kuukautta ratsastin joka viikko epäonnistuen ja peläten itselleni liian vaativalla tunnilla, mutta aika pian sitä oli vain hyväksyttävä, etten ollut vielä aivan valmis sinne. Vaihdoin toista tuntiani, tehtävät ja hevosetkin helpottuivat, mutta jännitys pysyi. Siitä oli hyvin vaikea päästä eroon. Kohdalleni on kuitenkin sattunut mukava ja ymmärtäväinen opettaja, joten sain tunneilla mennä juuri niissä korkeuksissa missä itselleni tuntui hyvältä. Monien onnistumisien ja toistojen kautta pelko hellitti, ja nykyään pystyn ratsastamaan estetunneillakin normaalisti. Vaikka joskus jännittääkin, pystyn pitämään hermoni suurin piirtein kasassa ja jatkamaan tehtävää. Välillä silti edelleenkin on myönnettävä, että esteiden korkeus ahdistaa. Musta ei esteratsastajaa tule, aion hypätä jatkossa, mutta sisimmiltäni olen aina kouluratsastaja.

(c) Aino Ihalainen


" Rohkeus ei ole sitä että ei pelkää mitään, vaan sitä, että tekee vaikka pelottaisi. "
Tsemppiä kaikille rimakammon kanssa painiville!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

9. Kehityskuvia ja ratsastushistoriaa






Lyhyen ratsastushistoriani aikana olen saattanut kehittyä jonkin verran ainakin tallissa, jos en muuten! Toteutan nyt postauksen kehittymisestäni kuvien kera.


Kaikki alkoi siitä kun halusin aloittaa uuden harrastuksen, ratsastuksen. Halusin aloittaa juuri Korpparissa, koska olin kuullut paikasta hyvää ja paikka oli lähellä.
Alkuun ratsastus tuntui jännittävältä ja hyvinkin vaikealta, jalustinten pysyminen päkiällä ja kevennyksen rytmin löytäminen jopa mahdottomalta.


Toinen kerta omalla vakiotunnilla, ratsuna Tutti-poni.



Siitä sitten kaikki alkoi. Hurahdin lajiin kertaheitolla ja Tiistaista tuli viikon paras päivä. Ratsastuskypärästä tuli ylpeyden aihe ja ratsastuskenkiä olisi voinut pitää vaikka koulussakin.
Seuraavat kuvat ovat 2012 Marraskuulta, jolloin olin ratsastanut noin puoli vuotta.

Katseongelma jo pienestä pitäen?


Seuraavien ja edellisten kuvien välissä ehti kulua aikaa vain kaksi kuukautta, mutta istuntani on selkeästi parantunut. Kädetkin pysyvät melkein omilla paikoillaan ja kantapäät paremmin alhaalla.

Okei, ehkä me ollaan I:n kanssa menty vähän eteenpäin..

Ensimmäistä kertaa Iralla!


Ponikoulussa olin noin vuoden, kunnes siirryin ponijatkoryhmään. Sana "ponijatko" kuulosti hienolta ja olo tallilla oli kuin kokeneella kilparatsastajalla, koska oli tunnilla jossa ratsastettiin jo ihan kokonainen tunti. Ponijatkossa pääsin harjoittelemaan erilaisia tehtäviä, puolipidätteitä ja kokonaisia puomiratoja.
Ensimmäisiä ponijatkotunteja, ja missä katse!



Ponijatkotunneilla kävin vuoden ajan myös, ja sain siltä ajalta paljon varmuutta ratsastukseen.
Sitten alkoi se aika, kun haluttiin lähteä ratsastuksessa eteenpäin. Kisaaminen alkoi kiinnostaa, ja siitä puhuttiinkin ryhmäni keskuudessa paljon.
Kesällä 2014 uskaltauduin ilmoittautumaan ensimmäisiin ratsastuskilpailuihini Fiolalla, luokkana raviohjelma.
Luulin että se kulki peräänannossa...
ja katse, TAAS


Näiden kuvien välillä onkin jo ehtinyt vierähtää aikaa jo yli vuosi.
Kuva Ladyn kanssa on loppukesästä 2015, ja ensimmäiseltä uuden opettajamme pitämältä tunnilta. Ehkä sitä vuodessa on taas jotain tullut opittua, kun katsoo tuota kevyttä istuntaa ja oikein hyvää tuntumaa..





Sitten on kuvia viime syksyltä, kun menin Fiolalla. Näissä kuvissa ratsastukseni näyttää ihan hirveältä, ja toivon todella ettei nykyään näyttäisi näin kamalalta!



Viime talvi menikin sitten kokonaan rimakammon ja jännityksen kanssa eläessä, eikä ratsastuksesta oikein meinannut tulla mitään. Kevään tullen rimakammo onneksi onnistumisien kautta hellitti, ja pääsin taas harjoittelussa normaaliin rytmiin.


Tosi erilainen poni kuin mitä olen tottunut ratsastamaan, Eetu.

Jesjes, kantapäät alhaalla! Mutta missä katse ja kädet...







Loppuun vielä muutamia uudempia kuvia, ja ainakin omaan silmään oon jotain oppinut. Käsiä en vieläkään osaa kantaa ja katse tipahtaa liian usein niskaan, mutta enköhän mä vielä joskus opi.






torstai 14. heinäkuuta 2016

8. Kysymyspostaus

1. Parasta Irassa?
- Irassa parasta on sen ehdottomasti sen rauhallisuus.

2. Milloin näit Iran ensimmäisen kerran?
- Näin Iran ensikertaa varmaankin silloin kun aloitin ratsastuksen, eli vuonna 2012.

3. Miksi Ira on paras?
- Koska Ira on täydellinen ja hieno, juuri omalla tavallaan. Irassa on kaikinpuolin sopivasti haastetta ja työstettävää, sekä poni on rauhallinen ja sympaattinen.

4. Mikä on sinun korkein hyppäämäsi este?
- Vaivaiset 90 cm. Olen enemmän kouluratsastaja, vaikka tykkäänkin hypätä.

5. Mikä on sun pahin tippuminen Iralta tai joltain muulta hevoselta?
- Iralta olen tippunut vain kerran, kun se esteen edessä päättikin jatkaa matkaansa sivulle. Pahin tippumiseni kuitenkin taitaa olla se, kun pikku-Senni päätti nostaa Bellalla laukan ja avut olivat hiukkasen liian isot, ja poni otti siitä nokkiinsa ja lähti maneesin toiseen päähän kiitopukkilaukkaa.

6. Kuinka kauan olet ratsastanut?
- Kohta viisi vuotta.

7. Ootko sä Iran omistaja?
- Ei, en ole. Olen Iran hoitaja, ja käymme välillä kisoissa.

8. Monta vuotta oot tuntenu Iran?
- Olen periaatteessa tuntenut ponin koko lyhyen ratsastushistoriani, mutta neidin kanssa ollaan puuhasteltu yli vuoden ajan.

9. Kiinnostaako sua hevosala?
- Ehdottomasti! Etenkin ratsastuksenohjaajaksi oon aina halunnut!

10. Iran hassuin tapa?
- Iralla on monia hassuja tapoja, esimerkiksi lattiakaivon haistelu, kielen pitäminen ulkona ratsastaessa ja kaiken uuden tutkiminen.

11. Miks just Ira?
- Koska Ira nyt vaan sattuu olemaan niiin ihana.

12. Oletko ikinä mennyt maastoesteitä ja minkälaista se oli?
- En ole koskaan hypännyt maastoesteitä, mutta haluaisin kyllä!

13. Minkä ikänen oot?
- Täytän Lokakuussa 14, eli -02.

14. Missä Ira on paras? ( koulu, esteet.. )
- Ira ei ehkä ole paras missään lajissa, mutta se on paras työssään tuntiponina ratsastustunneilla!

15. Kuinka kauan oot hoitanu Iraa?
- Iran hoitamisen aloitin Tammikuussa, eli puoli vuotta.

16. Miten sun ja Iran tiet kohtas?
- Menin Iralla eräällä estetunnilla, ja tunnin jälkeen sanoin että voisin hypätä sillä uudestaankin. Olen kyllä tästä lauseesta todella iloinen, sillä ilman sitä ei oltaisi varmaankaan tässä!

17. Haluaisitko ponin/hevosen?
- Tietysti.

18. Unelmien poni/hevonen?
- Mulla on kumpikin, unelmien poni että hevonen. Unelmieni poni on Ira, vaikka se saattaa monesta kuulostaa hassulta. En tarvitse GP-tason ponia, se jääköön hevosen hoidettavaksi, heh. Unelmieni hevonen olisi noin 160cm korkea, kiltti, rauhallinen ja osaava hevonen, joka veisi minua eteenpäin.

19. Mitä erikoista on Irassa?
- Iralla on herasilmät. Okei ehkä tää kysymys oli vähän eritavalla tarkotettu. :D

20. Miks just Ira osu sun silmään?
- Me kohdattiin aikalailla sattumalta.

21. Mistä Ira tykkää eniten?
- Ruuasta, herkuista ja korvien rapsuttamisesta, juuri tuossa järjestyksessä!

22. Mitä teet jos Iran menetät?
- Ei ajatella sitä nyt.

23. Mikä on teidän hyppyenkka?
- 80cm

24. Mitä sä tykkäät eniten Iran kanssa tehdä?
- Kaikki puuhailu Iran kanssa on kivaa, mutta eniten tykkään ihan kahdenkeskisistä hetkistä ja maastoilusta.


25. Mitä Irassa on mitä muut ei ehkä huomaa?
- Ira on pohjimmiltaan erittäin kiltti ja sympaattinen. En tiedä kuinka moni osaa lukea sen ilmeitä, mutta itse tiedän tasan tarkkaan sen ilmeistä mitä seuraavaksi tapahtuu.

26. Mikä on sun ihanin muisto Iran kanssa?
- Niitä on monia! Mieleenpainuvimpia on ehkä ne, kun Ira ensikerran hörisi minulle ja kun Ira käveli minua karsinan ovelle vastaan.

27. Mitä kaikkia lempinimiä Iralla on?
- Irppa, Irmeli, Murmeli, Murbsi, I, Mirmeli, Lentskari ja Pampula.

28. Onko kukaan muu ollut sulle noin tärkee kuin Ira?
- Hmm, paha kysymys. Ehkä Patu aikoinaan oli lähes yhtä tärkeä, mutta ehkä mun on vain myönnettävä että Ira on ollut tärkein kaikista.

Kiitos kaikille kysymyksiä lähettäneille! Kysymyksiä tuli runsaasti ja suurin osa oli hyvin saman tyyppisiä, joten aivan kaikkiin en yksitellen ruvennut vastaamaan. Kysymykset 19-28 lähetti Janni, jonka seikkailuja Lena-ponin kanssa voit seurata instagramissa @teamlenski !!

lauantai 9. heinäkuuta 2016

7. Esteleiri 4.-7.7.-16

Moikka! Olin tällä viikolla Korpikylässä esteleirillä Torstaihin asti, ja ajattelin kirjoittaa siitä teille postauksen.

Maanantai-aamu oli hyvinkin sateinen ja harmaa, mutta se ei fiilistäni saanut laantumaan. Jännitin jostain syystä aika paljon, joten yöuneni jäivät hiukkasen lyhyiksi. Päästyämme perille tallille saimme kuulla että nukkuisin ylä-aitassa
Tuulin, Jannin, Saran, Auran, Auroran ja Klaudian kanssa, juuri niin kuin olimme toivoneetkin.
Ensimmäisen tunnin hevonen ei yllättänyt. Sain ratsukseni tutun ja turvallisen Iran, joten leirin pystyin aloittamaan hyvillä mielin. Aamun tunnin piti Miksu, ja tunnin aiheena oli puomit ja kavaletit. Aluksi verryttelimme hevosia kaikissa askellajeissa, ja Ira tuntui jopa hieman reippaalta. Tulimme puomeja aluksi vain suoralla, jonka jälkeen siirryimme päivän tehtävään, kolmikaariseen kiemurauraan. Ira toimi kavalettitehtävässä ihan hyvin, mutta olisi saanut olla paremmin pohkeen edessä.

Iltapäivän koulutunnin menin Vroniella, josta tykkään hyvinkin paljon. Aluksi verryteltiin hevosia kevyesti kaikissa askellajeissa, ja teimme hieman pidennyksiä ja lyhennyksiä. Vronie ei tuntunut ollenkaan laiskalta mitä on yleensä, ja laukassa sai tehdä paljon pidätteitä ettei se kuskaisi.
Verryttelyn jälkeen jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle ja jatkoimme pidennyksiä ja lyhennyksiä. Jopa pidennykset onnistuivat ja tunnista jäi tosi hyvä mieli. Kuulemma Vroniella voisin startata jonkun helpon B:n ohjelman.

Illalla meillä oli iltaohjelmaa, jossa meille oli järjestetty tietovisa. Tietovisan jälkeen lähdimme ylä-aitan porukan kanssa laskemaan rahojamme, ja päätimme tilata läheisestä pizzeriasta pizzaa. Illalla taisimme käydä nukkumaan jo ennen kahtatoista.

Tiistai-aamuna meillä oli vuorossa estetunti, jolle hepaksi sain tutun Micon. Tunnin aiheena olivat erilaiset linjat ja rytmi, ja osittain saatiin tehtyä ihan hyviä linjoja. Ihan onnistunut tunti siis.



Iltapäivällä olikin sitten odotettu leikkitunti jolle sain Iran. Ira tuntui taas ilman satulaa niin paljon paremmalta, ja kulki paljon pidempiä pätkiä pyöreänä. Leikimme peiliä, tuolileikkiä ja viimeinen pari uunista ulos, sekä laukkasimme ilman käsiä ja temppuilimme. Nauramiselta tai sähläämiseltä ei taaskaan vältytty, joten voin sanoa olleeni yhdellä parhaimmista leikkitunneista. Tein jopa maailmanympärysmatkan Iran selässä ilman pukkeja!





Illalla syötiin paljon karkkia, naurettiin ja kirjaimellisesti huudettiin, sekä kuunneltiin musaa. Kuulemma huudot oli kuulunut vielä yölläkin parkkipaikalle asti..

Keskiviikon aamutunnilla aiheena oli erikoisesteet. Sain ratsukseni taas aika tutun ponin, Vian jolla olen ennenkin hypännyt erikoisia. Tunti sujui todella hyvin lukuun ottamatta paria kieltoa hurjalle okserille jonka alla oli hirvittävä possu.

Iltatunnilla menin Vian täysveljellä Vikkerillä. Työstimme hevosia kahdeksikolla ja harjoittelimme laukanvaihtoja lävistäjien jälkeen. Vikke oli vähän hidas pohkeelle, mutta liikkui kuulemani mukaan kivassa muodossa.



Viimeisenä iltana meillä venähti vähän pitkään ja aamulla herääminen tuntui tuskalta. Sain kuitenkin itseni ja Iran raahattua estetunnille verryttelemään kentälle. Verkkasimme kevyesti kentällä ja siirryimme maneesiin hyppäämään iltapäivän kisaradasta palasia. Ira toimi kivasti ja saatiin hyviä hyppyjä.


Iltapäivän kisoissa Ira kuumui tavallista enemmän ja pörhelsi kokoajan. Verkassa otettiin yksi kielto okserille, koska olihan sen alla ihan hirveän pelottava nalle. Rata oli kuitenkin hyvä, vaikka en saanut aina laukkaa vaihtumaan, sillä en saanut ponia raville tai pidätettä läpi.. no, ehkä ihan positiivinen ongelma Iran kanssa!
Leirin lopuksi oli vielä kartanolla palkintojenjako. Sain puhtaasta radasta violetin ruusukkeen, sekä minut oli äänestetty leirin parhaimmaksi kaveriksi.


Leiri oli kaikenkaikkiaan paras kaikista joilla olen ollut. Ensivuonna mennään Tuulin kanssa varmaankin taas uudestaan!


Kuvista ISO kiitos Saralle, Ainolle ja Klaudialle!  


torstai 30. kesäkuuta 2016

6.Koulukisat 19.6.-16

Koulukisoista onkin kulunut jo jonkin verran aikaa, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa postausta.
Kisa-aamu valkeni sateisena ja viileänä, joten kisat jouduttiin siirtämään maneesiin. Heti radanrakennuksen jälkeen aloimme Kikin toisen menijän kanssa letittämään Kikiä. Letityksen aikana Kiki hyöri ja pyöri, ja tavalliseen tapaansa sitä kiinnosti kaikki muu kuin paikallaan oleminen. Saimme kuin saimmekin ponin letitettyä ja harjattua, joten kerkesin hyvin vaihtaa vaatteeni ja kerrata C:n radan. Viimeistelimme vielä muutaman sykerön, ja laitoimme ponille varusteet selkään.

Verryttelyssä Kiki tuntui hyvältä. Sain kaikki avut kerrankin kunnolla läpi, ja kerettiin verrytellä juuri sopiva aika. Kerrankin siis verkassa onnistuttiin!


Radalla Kiki ei tuntunut niin jännittyneeltä kuin yleensä, mutta jäi hieman pohkeen taakse. Tervehdyksissä onnistuttiin tulemaan jotakuinkin suoraan, mutta muut tiet katsoin turhan huolimattomasti. Tuomarikin olisi kaivannut lisää energisyyttä ja parempaa teiden ratsastusta, sekä huomion kiinnittämistä pyöreyteen laukannostoissa. Kiitostakin kuitenkin tuli, ja prosenteiksi kertyi 62,048, eli meidän parhain tulos tähän mennessä. Luokassa olimme viidensiä.


Hieno pieni poni <3

Ratani jälkeen luovutin Kikin sen toiselle menijälle, ja lähdin itse syömään jotakin ja kertailemaan seuraavaa rataa. Kävin samalla katsomassa missä kunnossa Mico oli, ja aika likaiseksihan se oli itsensä saanut. Päätin harjata Micon ja selvitellä sen häntää ja harjaa ajankuluksi.
Pian Micon toinen menijä tulikin, ja aloimme letittää Micoa. Sykeröistä tuli kerrankin hyviä ja onnistuneita, eikä joka puolelta sojottanut katkenneita kuminauhoja tai lyhyitä jouhia. Laitoimme vielä Micolle varusteet päälle ja lähdin hyvissä ajoin verryttelemään.
Radalta ei oo Micon kanssa mitään hyviä kuvia, joten joudutte tyytymään tähän


Kävelin ensin Micon kanssa maastakäsin muutaman kierroksen, jonka jälkeen kiipesin selkään kävelemään. Otin vähän ravia molempiin suuntiin ja kävelin taas muutaman kierroksen. Mico tuntui hieman jäykältä ja vastahakoiselta, mutta kellon mukaan meillä olisi ollut vielä vartti aikaa verrytellä.
Hetken päästä mulle tultiin sanomaan, että mun täytyisi olla toisessa maneesissa valmistautumassa, koska aikataulu oli edellä, joten otin äkkiä muutaman askeleen laukkaa ja lähdettiin kohti toista maneesia.

Maneesin päädyssä Mico tuntui edelleenkin hitaalta ja jäykältä. Yritin ottaa vielä temponmuutoksia, pysähdyksiä ja muuta käynnissä, mutta se ei enää oikeastaan auttanut.

Radalla kaikki meni vielä enemmän pieleen. Itse jännitin ihan hulluna, Mico kyttäsi tuomaria, peilejä ja talikkoa, eikä kumpikaan meistä keskittynyt olennaiseen. Siitä seurauksena muutamia askellajirikkoja, huonoja teitä ja ihmeellistä vaeltelua. Taaskaan en siis osannut ratsastaa.
Tuomari oli kuitenkin kiltti, ja ärsytystäni laannutti ihan hyvä paperi, jonka alareunaan oli kirjattu prosentit 59.

Tästä on hyvä lähteä eteenpäin, ja onhan ainakin siellä B:ssä käyty.
Seuraavaksi ajattelin toteuttaa kysymyspostauksen. Kysymyksiä voit kysyä kommenteissa alapuolella, tai instagramissa käyttäjätilini @senniauroora kuvassa.

Koulukisojen kuvat: Sara Vornanen
Kuva Micon kanssa: Aino Aulasmaa